Usein kysyttyä
Miksi Suomeen on perustettu SHOK-yhtiöitä?
Suomen innovaatiojärjestelmän on globaalissa maailmassa nopeasti uudistuttava. Tähän haasteeseen Suomi vastaa sekä uudistamalla yliopistoverkostoa että siirtämällä sovellus- ja käyttäjälähtöistä tutkimustoimintaa entistä enemmän elinkeinoelämän vastuulle. Avaintoimialojen yritykset ja organisaatiot ovat perustaneet SHOK-yhtiöt synnyttämään ja johtamaan näitä elinkeinoelämää palvelevia tutkimusohjelmia.
Kohdistuuko kaikki Tekesin rahoitus jatkossa keskittymiin?
Ei kohdistu, mutta niiden osuus Tekesin rahoituksesta kasvaa merkittävästi. Käynnistyessään keskittymät korvaavat osin Tekesin ohjelmatoimintaa. Vuoteen 2012 mennessä keskittymien osuus Tekes-rahoituksesta on noin 20 %. Tekesin rahoitus kohdistuu jatkossa keskittymiin, ohjelmiin, muihin strategisiin valintoihin ja näiden ulkopuolisiin hankkeisiin. Keskittymissä ei tehdä esimerkiksi Tekesin ohjelmien kanssa päällekkäisiä toimia.
Miten RYM Oy:n tutkimusohjelmat eroavat Tekesin ohjelmista?
Tekesin ohjelmilla on tietty sisältö ja tavoite ja ne ovat määräajan avoimia mukaan tulijoille. Niissä on myös hankkeiden välistä yhteistyötä ja mm. verkostoitumista edistäviä toimia. Hankkeet syntyvät kuitenkin aina hakijan aloitteesta ja ohjelman hankkeilla ei välttämättä ole keskinäistä yhteyttä.
RYM Oy:n tutkimusohjelmissa yrityksillä on vahvempi rooli kuin tavanomaisissa Tekes-hankkeissa. Yritykset RYM Oy:n tutkimusohjelmissa yrityksillä on vahvempi rooli kuin tavanomaisissa Tekes-hankkeissa. Yritykset määrittelevät yhdessä hyvin fokusoidun tavoitteen ja ohjelman vision. RYM-ohjelma on siis tavallaan yksi tutkimusprojekti, johon kuuluu osaprojekteja (työpaketteja), joita toteuttavat yritykset ja tutkijat yhdessä. Yritysten kannalta uutta ovat myös ns. inkind-tyyppinen rahoitus ja LivingLab-toiminta.
Tehdäänkö RYM Oy:ssä päällekkäistä työtä kuin Tekesin ohjelmissa tai esimerkiksi Talotekniikan instituutissa?
Ei tehdä. Jo RYM Oy:n valmisteluvaiheessa tehtiin tiivistä yhteistyötä Tekesin kanssa, jotta RYM ja käynnissä olevat Tekesin ohjelmat täydentäisivät ja tukisivat toisiaan. Esimerkiksi TKK:lla toimintansa hyvin aloittanut Talotekniikan instituutti on yksi toteuttajayhteisö RYM Oy:n puitteissa tehtävässä tutkimustoiminnassa.
Miksi yritysten kannattaa osallistua RYM Oy:n tutkimusohjelmiin?
Osallistumalla RYM Oy:n tutkimusohjelmiin yritykset ovat päättämässä siitä, mihin alan merkittävimpiä tutkimuspanoksia suunnataan. Yritysten kannattaa olla mukana mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ohjelmia valmisteltaessa, koska ne voivat tällöin vaikuttaa ohjelmien painopisteiden valintaan. Ohjelmasta kiinnostuneet yritykset päättävät veturiyrityksen johdolla ohjelmien työpakettien sisällön, resurssit, osallistujat ja panostukset.
Ohjelmien tulokset omistavat tuloksen aikaan saaneet osallistujat, muilla tutkimusohjelmiin osallistujilla on tuloksiin ja tulosaineistoon käyttö- ja hyödyntämisoikeus ilman eri korvausta.Ohjelmiin pääsee varmuudella mukaan vain ohjelmia käynnistettäessä. Myöhemmin mukaan pääseminen vaatii kaikkien mukanaolijoiden erillisen kirjallisen hyväksynnän ja siksi se on jo vaikeampaa.
Voivatko RYM Oy:n tutkimusohjelmiin osallistua vain yhtiön osakkaat?
Omistajuus ja osallistuminen ovat eri asioita. RYM Oy:n omistajat päättävät toteutettavista tutkimussuunnitelmista ja niiden sisällöstä. Osana suunnitelmien valmistelua analysoidaan suunnitelman toteuttamiseen tarvittava osaaminen ja osapuolet. Osa toteuttajista löytyy omistajien joukosta ja osa osaamisesta hankitaan niiltä kumppaneilta, joilla on annettavaa kokonaisuuteen.
Tutkimusohjelmat ovat siis avoimia kaikille toimijoille, jotka ovat valmiita osallistumaan niiden toteutukseen ja rahoitukseen. Tutkimusohjelman osallistujat muodostavat tutkimuskonsortion ohjelmaa käynnistettäessä. Ohjelmakonsortioon mukaan pääseminen myöhemmässä vaiheessa edellyttää kaikkien osallistujien kirjallisen hyväksynnän. Omistajuus ei tuo oikeutta tutkimusohjelmissa syntyviin tuloksiin, mikäli toimija ei ole mukana tutkimusohjelmassa
Miten RYM Oy:n puitteissa toteutettavat tutkimusohjelmat ja yrityshankkeet linkittyvät toisiinsa?
RYM Oy:n tutkimusohjelmat koostuvat pääsääntöisesti tutkimuslaitosten ja yliopistojen erittäin kunnianhimoisista hankkeista. Näitä tukemaan kootaan yritysten hankkeita, jotka ovat haastavuudeltaan kansainvälistä tasoa.Yrityshankkeilla on tiivis linkki tutkimusohjelmiin, ensinnäkin miettiessään omia kehityshankkeita yrityksen on helpompi tuoda tarpeitaan tutkimusohjelmaan. Toisekseen yritys synnyttää kilpailuetua yrityshankkeissa soveltaessaan tutkimusohjelmissa syntynyttä kaikkien osallistujien kesken jaettua tietoa.
Yritykset voivat hyvällä kansainvälisen tason osaamisellaan osallistua hankkeisiin myös omalla työllään, mutta se vaatii huippuosaamista. Lisäksi yritykset voivat tarjota tiloja ja laitteita tutkimuksen lähtötiedoiksi ja testausalustoina toimiviksi Living Labeiksi.
Miten RYM-tutkimusohjelmien rahoitus tapahtuu?
RYM Oy:n ohjelmien rahoitus kootaan yrityksiltä ja mukaan tulevilta organisaatioilta. Yritykset sopivat rahoituspanoksestaan ohjelmavalmistelun yhteydessä laadittavalla konsortiosopimuksella. Yritysten panostus voi olla rahaa, omaa työtä, resursseja, tutkimuslaitos- tai PK-alihankintaa. Yritysten tiloja, koneita ja laitteita voidaan hyödyntää in-kind-periaatteella ohjelmien rahoituksessa sekä tulosten kaupallistamista tukevien Living Lab -testialustoina ja demoalueina.
Yritysten rahoitussitoumuksia vastaan haetaan lisärahoitus Tekesistä, EU:sta ja muilta innovaatiorahoittajilta. Julkisen rahoituksen rahoitusosuus tutkimusohjelmissa on enintään 60-75 %. Tutkimusohjelman osapuolten saama tuki voi vaihdella. Se voi olla esimerkiksi tutkimuslaitokselle 70 %, pk-yritykselle 50 % ja suurelle yritykselle 35 %.
Tutkimusohjelmien ulkopuolella tehtävissä, mutta niiden tavoitteita tukevissa yritysryhmähankkeissa 25-50 % riippuen hankkeen luonteesta ja uutuusarvosta.
Missä vaiheessa ja kuinka pitkäksi aikaa osakkaat sitoutuvat rahoitukseen?
Ohjelmat suunnitellaan pääsääntöisesti 5-6 -vuotisiksi ja mukaan lähtevät yritykset sitoutuvat ohjelmaan joko koko ajalle tai osalle aikaa. Sitoutuminen tapahtuu konsortiosopimusta tehtäessä ja tutkimusohjelmaa aloitettaessa.
Ovatko RYM Oy:n aiheet päällekkäisiä muiden SHOKkien kanssa?
Eri SHOKit eivät ole keskenään kilpailijoita. Esimerkiksi energia- ja ympäristö-SHOK (Cleen Oy) painottuu energian tuotannon ja siirron kysymyksiin, kun RYM Oy:ssä keskitytään rakennusten energiatehokkuuteen sekä yhdyskuntarakenteen energiavaikutuksiin.. Tarpeen mukaan sovitaan yhdessä eri huippuosaamisen keskittymien kanssa niiden välisestä yhteistyöstä ja tutkimusohjelmien rajapinnoista.