INFRA FINBIM -työpaketti

RYM Oy:n käynnistämässä PRE-ohjelmassa (Built Environment Process Re-engineering) panostetaan vahvasti tietomallintamisen kehittämiseen ja hyödyntämiseen infra-alalla. Ohjelmaan kuuluvan Infra FINBIM -työpaketin visiona on, että vuonna 2014 suuret infranhaltijat tilaavat vain tietomallipohjaista palvelua. Tavoitteena on systeeminen muutos, jossa siirrytään perinteisestä vaiheajattelusta älykkääseen koko elinkaaren ja kaikki osa-alueet, toimijat ja toiminnot kattavaan tietomalleja hyödyntävään palvelutuotantoon.
Koko toimialan on tarkoitus siirtyä tietomallipohjaiseen hankkeiden tilaukseen ja toteutukseen sekä infraomaisuuden hallintaan. Suurimman infratilaajan Liikenneviraston ja alan kärkiyritysten mukanaolo tutkimushankkeessa tarjoaa riittävän suuren kriittisen massan toimialamuutoksen läpiviemiseen. Mukana olevat yritykset saavat kilpailuetua, kun ne voivat ensimmäisinä soveltaa uutta toimintamallia organisaatioonsa ja prosesseihinsa.
Vuoteen 2013 kestävän Infra FINBIM-työpaketin budjetti on runsaat 6 miljoonaa euroa. Se koostuu kolmesta alatyöpaketista, joita ovat
hankintamenettelyjen kehittäminen
rajapintojen ja standardien kehittäminen
suunnittelun ja rakentamisen uudet prosessit
Niihin liittyviä tutkimushankkeita ovat
InfraTimantti. Tietomalliteknologiaa hyödyntävät infraprosessit (VTT)
Silta ja automaatio. Siltojen rakentamisen, korjaamisen ja kunnossapidon automaation kehittäminen (Oulun yliopisto)
INMAP-2. Infraomaisuuden tietomallipohjainen hallinta (Aalto Yliopisto)
Infra FINBIM-työpaketin työtehtäviin tulee kuulumaan myös InfraTM-hankkeessa valmisteltu InfraBIM-mallinnusohjeiden laatiminen ja vaatimusten kehittäminen.
Tarkoitus on toteuttaa myös useita markkinalähtöisiä pilottikohteita, joissa testataan yhteisesti kehitettyjä vaatimuksia, prosesseja ja toimintamalleja.
Työpaketin veturiyritys on VR Track Oy.
Tutkimuskonsortiossa on mukana kaikkiaan 15 yritystä:
- Destia Oy
- Finnmap Infra Oy
- Lemminkäinen Infra Oy
- Liikennevirasto
- NCC Road Oy
- Pöyry Finland Oy
- Rakennustieto Oy
- Ramboll Finland Oy
- Sito Oy
- Tekla Oyj
- Terramare Oy
- Vianova Systems Finland Oy
- VR Track Oy
- WSP Finland Oy
- YIT Rakennus Oy Infrapalvelut
Lisätietoja:
Kimmo Laatunen
VR Track Oy
Puh. 040 8665 537
kimmo.laatunen[@]vrtrack.fi
Katso esitys!
PRE-tulosseminaari 31.8.2011 - Infra FINBIM, Kimmo Laatunen