Kohti liikennerevoluutiota - valta käyttäjille!
Monivaiheisen Liikennerevoluutio-kehitysohjelman ensi vaiheen tuloksena on julkaistu ajatuskartta viitoittamaan tietä kohti ketterää liikennejärjestelmää, joka kykenee vastaamaan käyttäjien nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Uudenlainen liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelu sekä erilaiset liikkumispalvelut varmistavat kansalaisille toimivat arjen matkat ja yrityksille kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön.
RYM Oy haluaa olla vallankumouksen lipunkantajana: "Toimintamekanismi on uudistettava kokonaan. Tarvitaan osaamisen kehittämistä, rohkaisevia kokeiluja, osapuolten välisen luottamuksen vahvistamista ja lopuksi halua tunkeutua Suomen rajojen ulkopuolelle. Tärkeintä on kuitenkin nostaa ja haastaa liikennejärjestelmien käyttäjät todellisiksi vaikuttajiksi. Valta on annettava käyttäjille", toimitusjohtaja Ari Ahonen korostaa. Hän on ohjelmaa koordinoivan työryhmän jäsen.
RYM käynnistää osana Liikennerevoluutiota nopeasti ja ketterästi alan kärkiyritysten ja -organisaatioiden hankintamalleja, palveluntuotantomalleja, suunnittelu- ja simulointimalleja sekä kokonaan uusia palveluja tuottavia ohjelmia, joiden avulla yrityksille avautuu hyvä mahdollisuus luoda uutta liiketoimintaa.
Julkiselta vallalta tarvitaan toimivuustakuu
Kestävässä, ihmiskeskeisessä palveluyhteiskunnassa infrastruktuuria, liikkumista ja logistiikkaa lähestytään palveluna ja hyvinvoinnin lähteenä. Haasteena on saada aikaan parempaa vähemmällä.
- Suunnittelun perustana on poliittinen päätös julkisin varoin tarjottavasta matkojen ja kuljetusten palvelutasosta. Tämä toimivuustakuu on julkisen vallan antama palvelulupaus käyttäjille. Uusi, eri toimijat yhdistävä liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun malli sovittaa yhteen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelurakenteen ja elinkeinojen toimintaedellytykset sekä etsii keinot, joilla annettu lupaus lunastetaan, toteaa johtaja Juha Kostiainen Sitran Julkishallinnon johtamisohjelmasta.
- Vaativat kotimaiset, julkiset ja yksityiset asiakkaat sekä pitkäkestoiset sopimukset luovat palveluntarjoajille kannustimia innovaatioihin, palveluiden kehittämiseen ja tuottavuuden kasvattamiseen. Näin syntyy uusia tapoja ratkaista liikkumiseen ja kuljettamiseen liittyviä haasteita ketterästi ja joustavasti, kertoo liikenneneuvos Eeva Linkama, liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Kehitysohjelmaa on toteutettu joulukuusta 2010 alkaen yhteistyössä Sitran Julkishallinnon johtamisohjelman, liikenne- ja viestintäministeriön, valtiovarainministeriön, ympäristöministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, Liikenneviraston, Trafin, RYM Oy:n, Tivit Oy:n sekä alan toimijoiden kanssa.
Liikennevirasto koordinoi ajatuskarttaa konkretisoivia kokeiluhankkeita. Eri toimijat ovat lupautuneet viemään kehitysohjelmaa eteenpäin. Verkostoa johtaa jatkossa liikenne- ja viestintäministeriö.
Katso Liikennerevoluutio 2011 ajatuskartta (pdf)
Katso videot ajatuskartan julkistamistilaisuudesta!
Lisätietoja
Juha Kostiainen, johtaja, Julkishallinnon johtamisohjelma, Sitra
etunimi.sukunimi[at]sitra.fi
puh. (09) 6189 9473
Eeva Linkama, liikenneneuvos, liikenne- ja viestintäministeriö
etunimi.sukunimi[at]lvm.fi
puh. (09) 1602 8476
Ari Ahonen, toimitusjohtaja, RYM Oy
etunimi.sukunimi[at]rym.fi
puh. 0400 618300
Julkaistu: 29.4.2011 13:36
<<
Takaisin