Etusivu
>
RYM ja RAKLI syventävät yhteistyötään RYM ja RAKLI syventävät yhteistyötäänRYM ja RAKLI:n järjestivät touko-kesäkuussa kaksi työpajaa, joissa luotiin yhteistä pohjaa RYM:in Energiatehokkaat yhdyskunta -ohjelmalle ja RAKLI:n Yhdyskuntaklinikka-ohjelmalle. Yhdyskuntakehittämisen haasteita pohtimassa oli järjestäjätahojen lisäksi Espoon, Helsingin, Lahden, Tampereen ja Vantaan kaupunkien sekä tutkimuslaitosten edustajia. Esillä olivat esimerkiksi energiatehokkuusvaatimukset sekä aluerakentamisen uudet mallit ja mahdollisuudet.
Työpajat onnistuivat hyvin. Osallistujat olivat erittäin aktiivisia ja keskustelu oli vilkasta. Yhtä mieltä oltiin esimerkiksi siitä, että yhdyskuntien kehittämistä onopittava ajattelemaan avian uudella tavallaklinikkakonseptilla toteutetut työpajat touko-kesäkuun vaihteessa olivat onnistuneet.
RYM Oy:n omistajakaupungit ovat olleet kiinnostuneita jatkamaan omaa kehitystyötään työpajoissa esille tulleiden ajatusten pohjalta. - Lue lisää!
Myös RAKLIn seniorit ovat tutustuneet RYM Oy:n toimintaan. Tapaamisessa ideoitiin yhteistyön ja verkottumisen syventämistä sekä erityisesti kiinteistöalan yritysten ja tutkimustoiminnan aktivoimista entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Julkaistu: 17.8.2010 17:38
<<
Takaisin | Tutkimuksen keihäänkärkiä
|
|